Hyppää sisältöön
Etusivu Opiskelijaelämän sydämessä Maria Ohisalo: Tulevaisuuden haasteena opiskelijoiden hyvinvointi

Maria Ohisalo: Tulevaisuuden haasteena opiskelijoiden hyvinvointi

Tässä yhdeksänosaisessa Hoas opiskelijaelämän sydämessä -artikkelisarjassa Hoasin vaikuttajat vuosien varrelta kertovat säätiön vaiheista vuodesta 1969 nykypäivään. Artikkelit voi myös kuunnella ääneen luettuina. Audioversioon pääset artikkelin lopusta.

Hoas opiskelijaelämän sydämessä, osa 9: Maria Ohisalo – Tulevaisuuden haasteena opiskelijoiden hyvinvointi

Hoasin valtuuskunnan jäsenyys oli asuntoasioista vastaavan ministeri Maria Ohisalon ensimmäisiä luottamustehtäviä. Jo tuolloin hän totesi, että opiskelijoiden edulliset ja monimuotoiset asunnot ovat koko yhteiskunnan etu. Tulevaisuudessa huomiota pitää kiinnittää laajemmin opiskelijoiden hyvinvointiin ja toimeentuloon.

Maria Ohisalo toimi Hoasin valtuuskunnassa vuosina 2009 – 10, jolloin hän oli itsekin vielä opiskelija Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Opiskelijoiden moninaiset tarpeet tulivat tutuiksi myös vaihto-opiskeluaikana Uppsalassa ja Pariisissa sekä myöhemmin opiskelujen väitöskirjavaiheessa pendelöidessään Helsingin ja Kuopion kampuksien välillä.

– Pitäisin opiskelija-asumisen suhteen tärkeänä, että tarjolla on erilaisia vaihtoehtoja ja asumismuotoja. Opiskelijat ovat moninainen joukko, joiden elämäntilanteet voivat muuttua usein. Asumisratkaisujen pitää siksi tukea heitä muutosten keskellä niin, että jokaisella olisi mahdollisuus omannäköiseen elämää. Asuminen on siinä yksi tärkeä palanen, korostaa Ohisalo.

Muunneltavuus luo pohjan tulevaisuuden asumiselle

Hoasin luottamustehtävä yhdessä sosiaalipolitiikan opintojen kanssa loivat Ohisalolla vahvan kiinnostuksen asuntopolitiikkaan. Opiskelija-asumisen tarpeet, kuten asuntojen riittävyys ja kohtuuhintaisuuden varmistaminen eivät ole kadonneet, mutta rinnalle on tullut muita yhteiskunnallisia tarpeita. Opiskelija-asunnot muodostavat korkeakoulukaupungeissa merkittävän rakennusmassan ja vaikuttavat paljon myös ilmastopäästöihin.

– Kyllä opiskelija-asuntojenkin suhteen on tärkeää miettiä ekologista kestävyyttä eli miten rakennusmateriaalit valitaan viisaasti ja rakennusten elinkaari on mahdollisimman pitkä. Siksi kohteiden muunneltavuus on tärkeää, koska emme vielä tiedä, miltä opiskelijan elämä näyttää vaikkapa sadan vuoden kuluttua, pohtii Ohisalo, joka toivoo, että hänen vastikään syntynyt esikoisensa pääsee aikanaan nauttimaan hiilineutraalin asumisen eduista, ja valitsemaan itselleen parhaiten sopivan asunnon monipuolisesta opiskelija-asuntokannasta.

– Emme tiedä mitä tulevaisuuden nuoret asumiselta odottavat, mutta voimme jo nyt rakentaa esimerkiksi mahdollisimman muunneltavia asuntoja. Tyttäreni sukupolven osalta toivon, että he pääsevät aikanaan kertomaan, millainen asunto vastaa parhaiten hänen omia tarpeitaan. En usko, että yksikään edeltävä sukupolvi voi sanella sitä seuraavalle, painottaa Ohisalo.

Opiskelijoilla mahdollisuus vaikuttaa

Suomi poikkeaa monesta muusta maasta sikäli, että asukkailla on mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuuden asumiseensa.

– Se on ylipäätään hieno asia, että Suomessa opiskelijat voivat päättää opiskelija-asumisen tulevaisuudesta. Monessa maassa opiskelija-asumistakin järjestetään paljon vahvemmin top-down-hengessä ja ilman yhtä vahvoja osallistavia rakenteita, toteaa Ohisalo ja iloitsee opiskelija-asumisen tason kasvusta.

– Opiskelija-asumisen taso ja tarpeet ovat kasvaneet, ja se on minusta erittäin myönteinen kehityskulku. Opiskeluaika ei ole vain väliaika vaan tärkeä vaihe ihmisen elämässä, jolloin minäkuva kehittyy ja jolloin rakennetaan elämän kannalta keskeisiä ihmissuhteita. Kyllä silläkin on väliä, millaiselta koti näyttää, missä se sijaitsee ja tukeeko se opiskelijan kasvua.

Opiskelijoiden hyvinvointi huolettaa

Asumisen lisäksi Ohisalon mielestä pitäisi kiinnittää huomiota opiskelijoiden yleiseen hyvinvointiin sekä toimeentuloon. Liian moni opiskelija kokee opiskelun tänä päivänä uuvuttavaksi, ja monet joutuvat tekemään töitä rahoittaakseen opintonsa.

– Meillä ei ole varaa siihen, että opiskelijat valmistuvat loppuun palaneina työelämään. Tarvitsemme terapiatakuun ja matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita, mutta en usko että ne yksin ovat riittävä keino. Samaan aikaan tulee katsoa, miten opiskelijoiden kokemia paineita voidaan hellittää ja millaisia tukirakenteita opiskelijan arjessa on. Myös opiskelijoiden toimeentulosta täytyy huolehtia, sillä opiskelu on opiskelijan tärkein työ, ja siihen pitäisi voida keskittyä. Opintoraha kaipaisikin tasokorotusta, sillä se kuuluu tällä hetkellä Suomen matalimpiin tukiin, linjaa Ohisalo.

Marinin hallituksen ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo vastasi valtioneuvostossa ympäristöön, rakentamiseen ja asumiseen liittyvistä asioista. Niitä ovat muun muassa ilmastopolitiikka, luonnon- ja vesiensuojelu, ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen, kiertotalous, rakentaminen ja maankäyttö sekä asuntopolitiikka.

Hoas-faktaa:

  • Valtuuskunnan alkuperäisenä tarkoituksena oli toimia ennen kaikkea säätiön ja taustajärjestöjen yhteisenä foorumina opiskelija-asumisen kehittämiseksi ja asuntotarpeiden kartoittamiseksi
  • Valtuuskuntaan kuului 16 jäsentä sekä 16 varajäsentä ja se kokoontui kaksi kertaa vuodessa
  • Valtuuskunnan rooli säätiön toiminnassa korostui 70-luvun ns. vuokraboikoteissa, jolloin valtuuskunnan vahvan vaikuttamisroolin myötä saatiin varmistettua nuoren säätiön toimintamahdollisuudet
  • Hoasin hallitus päätti vuonna 2021 säätiön sääntöjen muuttamisesta, minkä myötä valtuuskunta lakkautettiin, koska tiedonsaantitarpeen nähtiin toteutuvan säännöllisten kyselyiden ja tutkimusten kautta
  • Myös vuosittainen pääkaupunkiseudun opiskelija-asumisen yhteistyöfoorumi, Asumisen foorumi, antaa taustajärjestöille ja muille aiheesta kiinnostuneille mahdollisuuden kehittää opiskelija-asumista yhdessä Hoasin kanssa

Teksti: Päivi Karvinen
Kuvat: Mikko Käkelä

Hoas opiskelijaelämän sydämessä -artikkelisarjan kaikki jaksot


Näyttäisi siltä että ad-block on päällä.

Jotta voisimme taata että sivusto toimii oikein, pyydämme deaktivoimaan ad block - laajennuksen. Sivuillamme ei ole mainoksia,
Olet nyt varjossa ""staging"". Poistu