Kuka voi hakea asuntoa?
Kuka voi hakea asuntoa?
Voit hakea asuntoa, jos opiskelusi täyttää kaikki asukasvalinnan kriteerimme, eli opiskelusi on:
- Päätoimista
- Päätoimisuus tarkoittaa eri opinnoissa eri asioita. Tarkista määritelmät Kelan verkkosivuilta.
- Tutkintoon johtavaa
- Tutkintoon johtavia koulutuksia ovat esimerkiksi lukion ylioppilastutkinto, ammattikoulun perustutkinto, ammattikorkeakoulun ylempi tai alempi tutkinto ja yliopiston ylempi tai alempi tutkinto.
- Esimerkiksi ammatillinen lisäkoulutus ei johda tutkintoon, vaan täydentää jo hankittua tutkintoa.
- Opintotukeen oikeuttavaa
- Tarkista Kelan sivuilta, onko opintoihisi mahdollista saada opintotukea. Jos on, opintosi ovat opintotukeen oikeuttavia ja voit hakea asuntoa.
- Opintotukea ei kuitenkaan ole pakko nostaa, ja voit hakea asuntoa, vaikka opintotukikuukautesi olisivat loppuneet.
- Esimerkiksi oppisopimusopiskelu ei oikeuta opintotukeen.
- Pääkaupunkiseudulla tapahtuvaa
- Pääkaupunkiseutuun kuuluu Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen.
- Myös pääkaupunkiseudun oppilaitosten sivutoimipisteissä opiskelevat voivat hakea asuntoa.
- Etänä ja verkossa opintojaan suorittavien oppilaitoksen pitää sijaita pääkaupunkiseudulla.
Lisäksi hakemiseen tarvitaan
- Täysi-ikäisiltä hakijoilta virallinen henkilöllisyystodistus
- Alaikäisiltä hakijoilta huoltajan suostumuslomake
- Edunvalvonnassa olevilta hakijoilta edunvalvojan suostumus
Kuka ei voi hakea?
Hoasin asukasvalinnan kriteerit eivät täyty kaikissa oppilaitoksissa ja opiskelumuodoissa. Esimerkiksi oppisopimusopiskelu ei oikeuta Kelan opintotukeen ja ammatillinen lisäkoulutus ei johda tutkintoon, vaan täydentää jo hankittua tutkintoa.
Et voi hakea asuntoa Hoasilta, jos opiskelet:
- oppisopimuskoulutuksessa (pl. perustutkintoon kuuluva enintään 12 kuukauden oppisopimusjakso)
- peruskoulussa
- valmennuskurssilla tai valmentavassa koulutuksessa
- avoimessa ammattikorkeakoulussa tai -yliopistossa
- erikoisammattitutkintoa
- ammatillista lisäkoulutusta
- tohtorintutkinnon jälkeisiä lisäopintoja
- Jos et löydä omaa oppilaitostasi hakemuslomakkeen oppilaitoslistauksesta
Yhdessä hakeminen
Voit hakea Hoas-asuntoa yhdessä kumppanisi kanssa. Toisen hakijan kanssa ei voi hakea soluhuoneeseen, mutta muihin asuntotyyppeihin voitte hakea yhdessä. Vähintään toisen hakijoista tulee olla opiskelija ja täyttää asukasvalintamme kriteerit, jotta teille voidaan tarjota asuntoa. Hakekaa asuntoa yhteisellä hakemuksella, johon täytätte molempien hakijoiden tiedot.
Yhdessä hakeville muodostuu mahdolliseen tarjottuun asuntoon yhteisvastuullinen vuokrasopimus. Yhteisvastuullinen vuokrasopimus tarkoittaa sitä, että olette molemmat yhteisesti vastuussa asunnon kunnosta ja vuokranmaksusta. Jos siis kumppani jättää oman osuutensa vuokrasta maksamatta, olet sinä edelleen vastuussa siitä, että vuokra tulee kokonaan maksetuksi. Jos vuokraa ei muistutuksista huolimatta makseta, molemmat asukkaat siirtyvät perintätoimiston asiakkaiksi.
Yhteisvastuullista vuokrasopimusta ei myöskään voi irtisanoa yksipuolisesti. Jos myöhemmin haluatte muuttaa erilleen, molempien pitää irtisanoa vuokrasopimus omalta osaltaan täyttämällä irtisanomisilmoitus.
Kaverin tai sisaruksen kanssa voi myös hakea yhteistä asuntoa tai omia huoneita samasta solusta.
- Lue lisää: Kaverin kanssa hakeminen
Alaikäiset asunnon hakijat
Voit hakea Hoas-asuntoa alaikäisenä. Kun haet asuntoa alaikäisenä, lisää asuntohakemukselle yhden huoltajan tiedot. Huoltajan tiedoille on hakemuksella oma kohtansa. Täytä tiedot huolellisesti. Tarkistamme asuntohakemuksella ilmoitetun huoltajan luottotiedot.
Alaikäisenä hakijana tarvitset lisäksi huoltajaltasi suostumuksen, jotta voimme tarjota sinulle asuntoa. Huoltajan suostumus annetaan huoltajan suostumuslomakkeella. Jos alaikäisellä on kaksi huoltajaa, molempien huoltajien tulee täyttää ja allekirjoittaa huoltajan suostumuslomake. Haluamme varmistaa sen, että asuntohakemuksella ilmoitettu henkilö on hakijan huoltaja.
Toimita huoltajan suostumuslomake Hoasin asumispalveluihin esimerkiksi sähköpostitse. Huoltajan suostumuslomakkeen löydät Asiointi-sivulta.
Edunvalvoja
Jos haet asuntoa Hoasilta ja sinulla on edunvalvoja, toimita meille kopio käräjäoikeuden päätöksestä edunvalvonnasta ja täytetty edunvalvojan suostumuslomake.
Edunvalvonnan alaisen vuokrasopimukseen ei sovelleta erityisehtoja, mutta tieto asuntotarjouksesta ja vuokrasopimuksesta lähetetään myös edunvalvojalle.
Toimita päätös ja suostumuslomake Hoasin asumispalveluihin esimerkiksi sähköpostitse. Edunvalvojan suostumuslomakkeen löydät Asiointi-sivulta.
Väliaikainen asuminen pääkaupunkiseudulla
Pääkaupunkiseudun ulkopuolella opiskelevana voit hakea Hoas-asuntoa, jos suoritat opintoihisi liittyvää ja pääkaupunkiseudulla asumista edellyttävää työharjoittelua, tutkimusta tai opinnäytetyötä. Voit hakea määräaikaista asuntoa vain työharjoittelun, tutkimuksen tai opinnäytetyön suorittamisen ajaksi.
Kevät- ja kesäaikana myös muualla kuin pääkaupunkiseudulla opiskelevat voivat hakea asuntoa. Hoasilla on tarjolla kalustettuja asuntoja tammi-toukokuussa sekä kalustamattomia asuntoja tammi-elokuussa. Asuntoa kevääksi ja kesäksi voi hakea opiskelija, jolla on esimerkiksi väliaikainen työ tai opintoja pääkaupunkiseudulla tai kehyskunnissa.
Valtakunnallisten opiskelijajärjestöjen kuten SYLin ja SAMOKin hallitusten jäsenille vuokrataan Hoasin asuntoja hallituskauden ajaksi.
Vaihto-opiskelijat
Tutustu vaihto-opiskelijoiden sivuihin.
Asuntojen vuokrausperusteet
Hoasin asunnoissa ei voi asua kuka tahansa, sillä valtio tukee Hoasin opiskelija-asuntojen rakentamista. Asukasvalintaamme säätelevät valtion asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n ohjeistukset ja Hoasin säännöt.
Etusijalla olevat hakijat
- Asunnottomat
- Vähävaraiset tai pienituloiset
- Kiireellisessä asunnontarpeessa olevat
- Koko tutkintoa suorittavat
Lisäksi
- Lukukausien alussa tarjoamme vapautuvat asunnot pääsääntöisesti aloittaville opiskelijoille. Etusijalla ovat pääkaupunkiseudun ulkopuolelta tulevat hakijat
- Helsingissä sijaitseviin asuntoihin etusijalla ovat Helsingissä opiskelevat.
- Joidenkin kiinteistöjen asukasvalinnassa noudatetaan myös sääntöjä, jotka perustuvat mm. kiinteistöjen omistukseen ja tontinvuokraehtoihin.
Perustutkinto-opiskelijat
Perustutkinto-opiskelijaksi katsotaan:
- Lukiossa ylioppilastutkintoa opiskeleva (Huom. aikuislukiossa opiskeleva, tarkistahan oletko oikeutettu Kelan opintotukeen)
- Ammatillisessa oppilaitoksessa ammatillista perustutkintoa opiskeleva
- Ammattikorkeakoulussa alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa opiskeleva
- Yliopistossa alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa opiskeleva
- Yliopistossa lääke-, eläinlääke- ja hammaslääketieteellisessä lisensiaatin tutkintoa opiskeleva
Jatko-opiskelijat
Jatko-opiskelijaksi katsotaan yliopistossa tohtorintutkintoa tai lisensiaatin tutkintoa opiskeleva (poikkeuksena lääke-, eläinlääke- ja hammaslääketietellisessä opiskeleva). Jatko-opiskelijalla on oltava tutkinnonsuoritusoikeus ja hänen on oltava läsnäolevana hakeakseen Hoas-asuntoa.
Varallisuus
Vähävaraisimmat ja pienituloisimmat hakijat ovat etusijalla. Varallisuudella tarkoitetaan muun muassa asunto-osakkeita, kiinteistöjä, rahastoja ja arvopapereita. Varallisuuteen kohdistuvat velat ja opintolainan määrä huomioidaan varallisuutta arvioitaessa. Jos asut omassa asunnossa yli 80 kilometrin päässä pääkaupunkiseudusta ja olet muuttamassa alueelle opintojen takia, omistusasuntoa ei huomioida varallisuutena. Sijoitusasunnot lasketaan aina varallisuudeksi.
Asunto oppilaitoksen läheisyydestä
Asunnon hakijoille pyritään löytämään opintoja tukeva asumisratkaisu. Noudatamme asuntojen tarjoamisessa kampusperiaatetta, eli asunnot vuokrataan oppilaitoksen kampusalueen mukaan. Hakijalle pyritään tarjoamaan asuntoa oppilaitoksen läheisyydestä tai hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrelta, ensisijaisesti hakijan opiskelukaupungista.
Katsomme kulkuyhteyksien olevan hyvät, kun matka kestää julkisilla liikennevälineillä enintään 45-50 minuuttia yhteen suuntaan.
Tonttivuokrasopimukseen liittyvät erityisehdot
Osassa Hoasin omistamissa kiinteistöissä noudatetaan erityissopimuksia esimerkiksi tontin vuokraajan kanssa, jotka johtavat poikkeuksiin asukasvalinnan perusteissa.
- Seuraavien kiinteistöjen perheasunnot vuokrataan ensisijaisesti lapsiperheille: Harustie 7-8, Karstulantie 8, Katajannokanranta 21, Kilpolantie 16, Kurkisuontie 12, Muusantori 5, Myrttitie 2, Pallaksentie 4, Pekankatu 5, Rekipellontie 15, Rälssintie 16.
- Kasperinkuja 13: Snellman-korkeakoulun opiskelijat etusijalla asukasvalinnassa. Etuoikeus perustuu yhteiseen tonttivaraukseen Ahtola-säätiön kanssa.
- Kilonrinne 10: kiinteistössä noudatetaan seuraavaa etuoikeusjärjestystä: 1. SSBS:n perustajayhteisön jäsen, 2. Hoasin ruotsinkielisten perustajayhteisöjen ja kaksikielisten perustajayhteisöjen ruotsinkieliset jäsenet, 3. Hoasin muiden perustajayhteisöjen jäsenet.
- Opastinsilta 2: Farmasiakunta Ry:n käyttöön on varattu 21 asuntopaikkaa.
- Otaniemen asunnot (Jämeräntaival 9-11, Servin Maijan tie 3, Servinkuja 5-6): Asunnot vuokrataan vain Aalto-yliopiston opiskelijoille. Perhesopimuksissa riittää, jos toinen opiskelee Aallossa.
- Paraistentie 18: Lääketieteen opiskelijat ovat etusijalla asukasvalinnassa.
- Pitäjänmäentie 13: Musiikinopiskelijat ovat etusijalla asukasvalinnassa. Perheasunnot vuokrataan ensisijaisesti lapsiperheille. C-rapussa sijaitsee äänieristettyjä asuntoja.
- Talonpojantie 10: kiinteistössä noudatetaan seuraavaa etuoikeusjärjestystä:
1. Säätiö, Stiftelse Latokartano – Vicus Agriculturae Studiosorumin (Latokartanosäätiön) ja Metsäylioppilaiden asuntolasäätiön (Silvican) asukaskriteerit täyttävät opiskelijat.
2. Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan opiskelijat.
Etuoikeusjärjestys perustuu Latokartanon urheilu- ja kulttuuritalosäätiön ja Hoasin välisen maanvuokraussopimuksen ehtoihin. - Seuraavissa kiinteistöissä on opiskelija-asukkaiden lisäksi kaupungin asukkaita, koska kiinteistöt ovat olleet aiemmin kaupungin omistuksessa: Hakaniemenranta 12, Kirstinmäki 7, Kylmäojantie 4. Sitä mukaa kun kaupungin valitsemat asukkaat irtisanovat sopimuksensa, vuokrataan asunnot opiskelijoille Hoasin normaalien ehtojen mukaisesti.